Lauri Lehtinen teki historiaa Tyyni Openissa!

Lauri Lehtinen Tyyni 2023 voittaja

Lauri Lehtinen on nousemassa hurjaan kesävireeseen Euroopan frisbeegolfkentillä. Tuorein osoitus Lehtisen tämän hetken vireestä on Tyyni Open 2023 voitto Sibben frisbeegolfradalla Sipoon Söderkullassa. Lauri Lehtinen Tyyni 2023 voittaja jää myös eurooppalaisen frisbeegolfin historiankirjoihin, sillä juuri perustettua maajoukkuettakin edustava Lehtinen on sekä ensimmäinen kaksi Tyyni -turnausta peräkkäin voittanut pelaaja, että ensimmäinen kaksi peräkkäistä European Pro Tour -osakilpailua voittanut pelaaja!

Lehtisellä vaikea alku finaalikierroksella

Finaalikierrokselle lähdettäessä asetelmat olivat kutkuttavat. Mikael Häme oli pelannut itselleen kolmen heiton etumatkan toisena olevaan Lehtiseen, ja kestomenestyjä Jesse Nieminen puolestaan oli peräti viiden heiton päässä kärkipaikasta. Kärkikortin finaalissa täydensi Viroa edustava Silver Lätt, yhden heiton kolmantena ollutta Jesse Niemistä perässä.

Tilanne kärkikortissa alkoi kiristymään heti helpohkon ykkösväylän jälkeen. Jesse Nieminen aloitti erittäin vakuuttavasti kolmella birdiellä, kun taas Lehtisen alku oli huomattavasti haastavampi. Kolmen pelatun väylän jälkeen Lehtinen oli viisi heittoa edelleen johtoasemaa pitänyttä Mikael Hämettä perässä ja Jesse Nieminen oli noussut toiseksi kaksi heittoa Lehtisen edelle.

Tilanne tasoittuu etuysillä

Kolmen väylän jälkeen vaikeudet alkoivat kärkipaikkaa pitäneellä Mikael Hämeellä. Bogeyt väylillä 4 ja 5 ja kolme par väylää ennen yhdeksännen väylän birdietä tasoittivat kärjen tilannetta merkittävästi. Finaalikierroksen takaysille lähdettäessä Hämeen johto kakkospaikkaa jakaneisiin Lehtiseen ja Niemiseen oli enää kaksi heittoa.

Takaysin neljällä birdiellä aloittanut Jesse Nieminen oli siirtynyt johtopaikalle väylälle 14 saavuttaessa. Lehtinen ja Häme jakoivat kakkospaikkaa yhden heiton päässä Niemisestä. Nieminen ja Lehtinen parkittivat väylän 14 avaukset lähes varmoille birdiepaikoille, kun taas Hämeen avaus jäi korin edessä olevaan hazard-bunkkeriin. Hämeen par-putti jäi alarautaan ja tilanne alkoi väistämättä näyttämään siltä, että Tyyni 2023 voitosta tulee jälleen taistelemaan tuttu taistelupari Lehtinen – Nieminen.

Lauri Lehtinen Tyyni 2023 voittoon

Sibben legendaarinen väylä 15, eli Mörkö -nimelläkin tunnettu 62 metrinen todella kapea metsäpilli siirsi momentumin Lehtisen puolelle, vaikka Mörön jälkeen jäljellä olikin vielä kaksi väylää ennen dramaattisia ratkaisuja ennenkin tarjonnutta Tyyni layoutin lopetusväylää. Lehtinen selätti Mörköväylän ottamalla upean birdien, kun taas Niemisen avaus karkasi pitkäksi korin taakse ja vaikea putti ei uponnut korin pohjalle.

Tyyni Openin viimeiselle, legendaariselle vedenylitysväylälle lähdettiin Lehtisen yhden heiton johtoasemassa. Lehtinen kesti paineet ja heitti avauksen greenille juuri 10 metrin ringin ulkopuolelle, kun taas Niemisen heitto jäi vajaaksi ja Jessen peli jatkui dropparilta rangaistuksen kera. Näin ollen Lehtinen sai sijoittaa kiekon korin alle ja nostaa voittoon riittäneen par-tuloksen viimeiselle väylälle.

Tyyni 2023 Tulokset MPO

  • 1. Lauri Lehtinen (-24)
  • 2. Jesse Nieminen (-21)
  • 3. Mikael Häme (-20)
  • 4. Silver Lätt (-19)
  • 5. Mauri Villmann (-17)
  • 6. Onni Ruusunen, Leevi Isotalo (-16)
  • 8. Miro Ryhänen (-15)
  • 9. Mathias Villota (-14)
  • 10. Onni Arminen, Rasmus Saukkoriipi,
    Samuel Hänninen, Taavi Mäkelä (-13)

Tyyni 2023 Tulokset FPO

  • 1. Rachel Turton (-4)
  • 2. Heidi Laine (-1)
  • 3. Anneli Tõugjas-Männiste (E)
  • 4. Olivia Kindstedt (+2)
  • 5. Kaidi Allsalu (+4)
  • 6. Josefine Johansson (+12)
  • 7. Kristi Unt (+13)
  • 8. Jenny Larsson (+24)
  • 9. Sonja Laine (+27)
  • 10. Marianne Jakonen (+31)
  • 11. Sanna Ahlgren, Elina Rydberg (+32)

Tyyni 2023 voittajaksi pelasi Lauri Lehtinen

Seuraavaksi Suomen ja Euroopan huippupelaajia nähdään viikonloppuna Ruotsissa pelattavassa Skellefteå Open turnauksessa. Euroopan huippujen lisäksi turnauksessa on mukana myös Yhdysvaltalaispelaajia, kuten Paul McBeth, Eric Oakley ja James Proctor. Uutiset turnauksista tulevat luonnollisesti myös frisbeegolfsuomi.com sivustolle.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *